Reggio Emilia -pedagogiikka

Reggio Emilia -pedagogiikka on Loris Malaguzzin luoma kasvatusfilosofia, jonka syvimpänä ajatuksena on auttaa lasta näkemään ympäröivä maailma useilla eri tavoilla. Lapsella on sata kieltä, sata kättä, sata ajatusta, sata tapaa pohtia, leikkiä ja ajatella. Näillä sadalla lapsi syventää maailmansa merkitysrakenteita puheen, taiteellisen kokemisen ja leikin avulla. Aikuinen haastaa tässä prosessissa lasta mielekkäiden impulssien ja keskustelun kautta pohtimaan ja ratkaisemaan itse tai kavereiden kanssa kysymyksiä. Tieto syntyy vuorovaikutuksessa, oivalluksen kautta. Lapset leikkivät asioita, joita tutkivat ja luovat. Tekeminen on leikkiä, jonka kautta lapset oppivat helposti asioita, joista he ovat itse kiinnostuneita. Leikissä lapsi kertaa myös aikaisemmin opittuja asioitaan. Oppiminen ja tiedon kartuttaminen on luonnollinen osa lapsen kasvua.

Lapset työstävät omia mielenkiinnon kohteitaan erilaisten projektien kautta. Projektit ovat teemoiteltuja kokonaisuuksia, jotka voivat ajallisesti olla päivän, viikon, kuukauden tai jopa vuoden mittaisia. Projektissa lapsi toimii aktiivisena osallistujana ja hän prosessoi projektin edetessä oppimaansa. Itse asiassa prosessointi nousee tärkeämmäksi kuin itse projekti. Prosessoidessaan lapsi huomaa prosessin suunnan: mistä olen lähtenyt, minne olen päätynyt ja mihin olen matkalla oppimisessani. Lapselle kehittyy kyky nähdä oman oppimisensa suunta. Tätä kautta hänen minäkuva ja tietoisuutensa itsestään oppijana ja oman elämänsä toteuttajana kehittyy realistiseksi ja positiivisesti kannustavaksi. Lapsen prosessointivaiheessa opettajalla on tärkeä rooli lapsen motivaatiotason ylläpitäjänä, erityisesti silloin kun eteneminen ei tapahdu oletetulla tavalla. Prosessoidessaan lapsi oppii näkemään maailmaa erilaisilta näkökulmilta. Hän oppii ryhmätyöskentelyssä keskustelujen kautta myös kunnioittamaan kanssaihmisten erilaisiakin mielipiteitä ja näkemyksiä.

Reggiolaisessa -pedagogiikassa opettajalla on tärkeä rooli lasten havainnoinnissa, mutta myös pedagogisessa dokumentoinissa. Dokumentointi on yksi tapa tuoda lapsen päivää näkyväksi myös vanhemmille. Kuvakollaasit ja kirjoitelmat valottavat hyvin lapsen projektien etenemistä, sekä lapsen omat kansiot tallentavat tiedot pitkälle lapsen omaan aikuisikään saakka. Päiväkodin seinät toimivat ikäänkuin toimintaympäristön ”ihona”, josta huokuu lapsen kokemusmaailma projektien etenemisen muodossa.

Oppimisen pedagogiikka

Elämme yhteyksiä luomalla ja yhteydessä kanssaihmisiimme. Olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Tämä inhimillinen piirre on meissä myötäsyntyisesti. Vahvuutemme ihmisinä on kyky yhdistää eri asioita keskenään ja tarkastella niitä erilaisista muuttuvista näkökulmista käsin. Meidän ruumiimmekin on kokonaisuus, jolla on yhteytensä, huolimatta siitä miten terveydenhuolto yrittää meidät osittaa. Loris Malaguzzi käyttikin usein esimerkkinä aivoja, kun hän puhui pedagogiikastaan. Hänen mukaansa aivot rakentuvat synapsien verkostosta, joka yhdistää erilaiset kykymme ja ilmaisutapamme keskenään. Juuri tämä sillanrakennus on tärkeää. Nykypäivän aivotutkijat tietävät, että lapsuuden ympäristö, joka rohkaisee ongelmanratkaisuun, valintoihin ja sadan kielen käyttämiseen, vaikuttaa aivosolujemme kytkeytymismahdollisuuksiin, lukumäärään ja moninaisuuteen. Aivot kehittyvät, jos niitä käytetään. Aivoille ominainen tila on tutkiminen.

Aivojen sata kieltä voivat olla alituisessa vuorovaikutuksessa keskenään kuin sinfoniaorkesteri, jossa jokainen soitin ja jokainen ääni vahvistaa toinen toistaan ja on tarpeellinen kokonaisuuden kannalta. Tämän mallin tutkivista aivoista, aivo-orkesterista, Loris Malaguzzi tahtoi siirtää pedagogiikkaan. Hän puhui tiedon rikkaudesta, viehättymisestä ja intohimosta. Sadasta kielestä, jotka ovat alituisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Halusta ja uteliaisuudesta, kyvystä ihmetellä. Kaikki tämä on ensiarvoisen tärkeää oppimisen kannalta. Teorian ja käytännön täytyy kuulua yhteen ollakseen merkityksellistä.

Malaguzzin sanoin lapsilla on uskomaton kyky antaa uusien ajatusten hedelmöittää vanhoja teorioita, he antavat yllättää itsensä. Lapset pystyvät selviytymään tilapäisestä kaaoksesta, kun heidän todellisuutensa kaatuu päälaelleen. He keksivät uusia oletuksia, tutkivat ja löytävät uusia haasteita. Lapset ovat joustavampia, uteliaampia ja voimakkaampia kuin mitä koskaan osaammekaan kuvitella.

Linkit aiheeseen liittyen