Reggio Emilia -pedagogiikka

Loris Malaguzzin luoma kasvatusfilosofia

Reggio Emilia -pedagogiikka on italialaisen Loris Malaguzzin luoma kasvatusfilosofia, jonka syvimpänä ajatuksena on auttaa lasta näkemään ympäröivä maailma useilla eri tavoilla.

Malaguzzi puhui tiedon rikkaudesta, viehättymisestä ja intohimosta. Aivojen sadasta kielestä, jotka ovat alituisessa vuorovaikutuksessa keskenään kuin sinfoniaorkesteri, jossa jokainen soitin ja jokainen ääni vahvistaa toinen toistaan ja on tarpeellinen kokonaisuuden kannalta.  

Näe ympäröivä maailma erilaisin silmin

Aivotutkijat tietävät, että lapsuuden ympäristö vaikuttaa aivosolujemme yhteyksien muodostumiseen, lukumäärään ja moninaisuuteen. Aivot kehittyvät, jos niitä käytetään ja aivoille ominainen tila on tutkiminen.

Reggio Emilia -pedagogiikan mukaan aikuinen tukee, auttaa ja haastaa lasta oppimisprosessissa mielekkäiden, lasta motivoivien kysymysten kautta pohtimaan ja ratkaisemaan ongelmia itse ja yhdessä kavereiden kanssa. Lapsi on oman oppimisensa keskiössä ja tieto syntyy vuorovaikutuksessa, oivalluksen kautta. Aikuinen ei jätä lasta yksin ongelmanratkaisunsa kanssa, vaan hänen tehtävänsä on olla turvallinen, oppimisprosessiin osallistuva yhteisön jäsen. 

Lämpöä ja vuorovaikutusta

Reggio Emilia Pedagogiikan ytimessä ovat: aito vuorovaikutus, toiminnallinen oppiminen, lapsi aktiivisena osallistujana, vastuun kantaminen, kunnioitus lapsen kykenevyyttä kohtaan, yhteisöllisyys ja yksilöllisyys erikseen ja yhdessä, uteliaisuus maailman ilmiöitä kohtaan, prosessinomainen oppiminen ja ennen kaikkea ilo osana arkea.

Leikki osana oppimisprosessia  

Lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen näkökulmasta leikin merkitystä ei pidä aliarvioida. Leikissä lapsi kertaa aikaisemmin opittuja sekä opettelee uusia asioita. Lapset leikkivät asioita, joita tutkivat ja joista he luovat uusia teorioita yhdessä ystäviensä kanssa, opetellen samalla sosiaalisia vuorovaikutussuhteita. Leikin kautta oppiminen auttaa lasta oppimaan asioita mielekkäällä ja helpolla tavalla, joka soveltuu hänen yksilölliseen kehitysvaiheeseen. Lapsi yhdistää leikkiin luovasti erilaisia osakokonaisuuksia, jotka muodostavat yhdessä mielekkäitä oppimiskokonaisuuksia. Näin oppimisesta muodostuu luonnollinen osa lapsen elämään. Leikin kautta lapsi oppii helposti asioita, joista hän on itse kiinnostunut. 

Oivaltavaa tutkimista 

Lapset työstävät omia mielenkiinnon kohteitaan erilaisten projektien kautta. Taikatahdin projektit ovat teemoiteltuja kokonaisuuksia, jotka voivat ajallisesti olla päivän, viikon, kuukauden tai jopa vuoden mittaisia. Oppiminen tapahtuu tekemisen kautta: lapsi toimii aktiivisena osallistujana yhdessä opettajan kanssa. Projektin edetessä hän prosessoi oppimaansa opettajan auttaessa lasta avoimilla kysymyksillä. Opettaja asettaa kysymyksensä siten, että lapsella on helpompi suunnata pohdintansa oppimisprosessiinsa.  Samalla lapsi huomaa oman oppimisprosessinsa suunnan: mikä oli lähtötilanne, missä olen tällä hetkellä ja mihin olen matkalla. Tätä kautta lapsen minäkuva ja tietoisuus itsestään oppijana ja oman elämänsä toteuttajana kehittyy realistiseksi ja positiivisesti kannustavaksi.

Päiväkodin ja koulun seinille kootut projektikuvat kertovat lapsen ja lapsiryhmän kokemusmaailmasta sekä projekteissa etenemisestä. Opettajalla on tärkeä rooli lasten havainnoinnissa, mutta myös pedagogisessa dokumentoinnissa. Dokumentointi on yksi tapa tuoda lapsen kehittymistä ja hänen päiväänsä näkyväksi myös vanhemmille sekä lapselle itselleen. Kuvakollaasit ja kirjoitelmat valottavat hyvin lapsen projektien etenemistä ja lapsen omat kansiot tallentavat tiedot pitkälle lapsen omaan aikuisikään saakka. Näiden kuvakollaasien kautta lapsella on myös helpompi muistaa ja palata sitä kautta koettuihin hetkiin.